Syksy saa, minä en!

Alkuun täytyy sanoa tuota edellistä blogikirjotusta koskien. Palaute oli hyvää ja positiivistä sekä iso kiitos kaikille ketkä on auttanut jaksamaan jne...En olisi kyllä millään uskonut millaisen reaktion se sai ihmisissä aikaan, yllätyin todella! Kiitos kaikille niille jotka on sen ansainnu.!! Paljon on tapahtunut sen jälkeen mut niistä sit ajallaan ku hetki on oikea.


Luku 14. Syksy saa, minä en!

On syksy täällä taas..Lehdet putoilee puista, ilma viilenee ja "Vain Elämää" alkaa taas neloselta jolloin istutaan alas sohvan reunalle. Kyynel silmäkulmassa katsellaan noita herkkiä tulkintoja hienoista lauluista. Voidaan omaksua jonkin laulun tarina itselleen ja todeta et hän laulaa niin mun elämästä. Tämä suru pyyhitään alas kyykky punaviinillä jota Alkon kaunis naismyyjä on suositellu kovasti juuri sinulle. Iltahan ei olisi mitenkään täydellinen jos siinä samalla ei ois mitään pikkusuolasta tai erilaisia juustoja mitä voi napsia samalla suuhunsa ku silmät punaisena tirhustat kumppaniasi silmiin ja kysyä hellästi et voidaanko illalla rakastella "Vain Elämää" soittolistan soidessa taustalla...

Mitä helvettiä!? Mitä mä just kirjotin..Ei tän tänne pitäny tulla kaikkien nähtäville. Voihan perkele..Olenko enää oma itseni? Miksi kirjoitan tällästä tunteellista paskaa? Olenko herkistynyt näin syksyisin? Kuka saa ja kenelle annetaan? Voiko Nissaniin laittaa 18" tuumaset vanteet? Kuka ampui J.R:n? Miksi ihmiset käy vieläkin Tauskin keikoilla? Olenko kännissä? Miksi maksaa jos saa ilmasiks? Miksi naiset ovat niin hankalia? Miksi miehet aina tästä huolimatta niitä haluaa? Miksi olen kirjoittanut näin monta kysymystä ja kysymysmerkkiä?

Paljon kysymyksiä, liian vähän vastauksia..


Mut asiaan..Olen tässä hetken pohtinut et onko siinä syksyssä jokin ihmeellinen taika, et juuri silloin olen eksynyt parisuhteeseen tai tapailusuhteeseen missä ei päädytä yhteen vaan "hengaillaan" keskenään odotellen kenties parempaa vaihtoehtoa. Tarkalleen viimeset 4 syksyä olen aina istunut jossain muualla ku kotonani.

Tietysti voi olla ihan sattumaa, et juuri syksyisin naiset ovat herkimmillään ja kaipaavat sohvallensa karjua joka puhuu ja puhuu sekä tarvittaessa osaa huomioida ja on vapaaehtoinen tulemaan makkarin puolelle koska ei jaksa kotia mennä yksin runkk...(huom.korjaan) nukkumaan. Mieshän tekee kaikkensa et aamupala olisi valmiina pöydässä hänen herättyään. Sillä onhan hänellä nälkä ku on joutunu kokoyön hipsuttamaan tai rakastelemaan hikisesti aamuyöhön saakka. Ei kukaan oikeasti jaksa sellaista, naiset taas omissaan mielikuvituksissaan luulevat et miehillä on pronssinvärinen rusketus ja jaksavat painaa kokoyön kuiskaten latteuksia. Naisilla on kova vaatimustaso. Kaikkea pitäisi olla ja sit ihmetellään miksei ikinä löydä ketään. Niinpä? Missäköhän se vika mahtaa olla..Aivan miesten syytä tämäkin.

Mitä enemmän valikoimaa on aamupala pöydässä niin tuntee mies olevansa rakastettu. Kuka vittu jaksaa joka aamu syödä jotain helvetin puuroa ja ituja. Mitä helvettiä? Missä se pekoni on? Mies joutuu taas pettymään ja lähtemään aamulla kotiaan ennenku nainen kerkee suunnitella yhteistä hotelliyötä tai ihanaa reissua ähtäriin sekä korkeasaareen. Pahimmassa tapauksessa reissua ikeaan, Hyi helvetti! Hyi..Tässä tilanteessa kannattaa olla tarkkana et mihin ryhtyy et joko se yön uurrastus todellakin kaiken tämän arvoista. Tulispa jo talvi! Niin ei tarvii lähteä mihinkään ja voi lukkiutua kotiaan ihan hyvällä omatunnolla..

Puhutaampa taas naisista, enpä olekkaan hetkeen niistä mitään kirjottanutkaan. Tiedoksi etukäteen kaikille..Minähän suorastaan rakastan ja tykkään naisista olivat ne sit minkälaisia tai ulkonäöltään minkä näkösiä vaan...Tämäkään ei nyt tarkota et olisin kaikkien kanssa valmis, vaan kyllä siinä naisessakin pitää olla jotain mitä voipi katella pitemmän päälle..Tämän lukeminen tästä eteenpäin vaatii jo huumoria, et ihan omalla vastuulla alaspäin..SIP, SIP
Olen varoittanut...mut lue vaan, lukeminen ja sen ymmärtäminen ei ole mun vastuulla enää.

Nainen on siinä mielessä mielenkiintonen otus. Näillä perkeleillä on taipumus vaatia miehiltä jotain ja olla kyseenalaistamatta häntä tehdessään elämän tärkeitä päätöksiä kuten esim. rakennekynsien, tekoripsien, kampaamokäyntien ja kenties silikonitissien sekä huulten täyttämisestä.

Nämähän tietysti elämän tärkeitä juttuja, ilman näitä ei voi tulla mitenkään toimeen. Kyllähän siinä helposti saa kaveripiirissä huonon maineen jos näitä tiettyjä hankintoja ole vielä tehnyt. Voin kuvitella ne kahvihetket.. "Mä kävin eilen ottamassa nää kynnet Tiinalla, kato hei miten hienot! Käy säkin ottamassa? Sano et oot mun kaveri niin saat halvemmalla" ja nainenhan ei voi olla vastustamatta tätä tilaisuutta. Muuten ei ole yhteisiä puheenaiheita. Mies pyytää naistaan illalla hieromaan hartioita tai reisiä kovan työpäivän jälkeen. Vastauksen tietää jo melkeinpä etukäteen. "Emmä voi ku mulla on nää kynnet" - No voi vittu..sehän on hieno homma et sulla on kynnet. Saatana!

Kyllä miehen pitäis hipsutella ja silitellä päätä mut kun pientä palvelusta pyytää niin johan kaikki on taas helvetin vaikeaa. Mies tulee kotia ja ehdottaa et mentäiskö saunaan? "Mulla on nää ripset ei pysty tai meen huomenna kampanjalle ei kykene" -Voi vittu! Pidä tunkkis perkele! Ja mies menee saunaan yksin, taas yksin. Mut muista tässä vaiheessa vittuilla vielä ääneen mikäli haluat kovaa palautetta. Tosi extreme palautetta saa kun ottaa jääkaapista kylmän oluen, tuijottaa hetken naistaan tuota sohvalla makaavaa niin väsynyttä ihmisolentoa. Tässä vaiheessa on hyvä pieraista kovasti ääneen ja nauraa räkäsesti päälle sekä kadota saunan höyryihin istumaan. Oppiipahan olemaan.

Sillä naiselle on todella tärkeää olla esillä ja pysyä trendissa, sillä onhan se ikävä tunne tulla hylätyksi jos sinulla ei ole mitään näistä ja kaikilla muilla on. Jos mies kehuu jostain kumman syystä naista ja toteaa sanomalla "Et sinä niitä kynsiä tai tekoripsiä tarvitse, olet kaunis juuri sellaisenaan ku olet" Saattaa tulla karatea kasvoihin ja kovaa. Olet täysi sovinistisika.

Näistä on myös hyvin tärkeää olla puhumatta jos aiheena on raha tai sen käyttäminen. Nainen voi tuhlata omat rahansa kaikenmaailman kotkotuksiin ja lässytyksiin, mut auta armias jos mies ostaa omilla rahoilla esim. aurinkolasit, tupakkaa tai ostaa ruokakaupasta eri salaattia ku aina ennen miehen halutessaan vaan yllättää naisensa tms. Olet kusessa. Taas sinä saatanan sovinisti natsisika olet menny pilaamaan kaiken, edes ostamasi suklaalevy ei pelasta tätä tilannetta tai saatika ne makeat omarmunkit lähikaupan irtomyynnistä. Olet ostanut kiinankaalia jäävuorisalaatin sijaan, sitä, tätä ja vielä tota. Mies on tässä kohtaa ulkona ku parkkimittari tai pihalla ku tamppoonin naru. Ei auta. Mies on tehnyt väärin.

Naisen mielestä mies tekee aina kaikki väärin, ja vieläpä kuulema aivan tahalleen. Mitäpä siihen voi mennä vastaan sanomaan?! Mies menee helposti siinä vaiheessa umpikujaan. Varsinkin jos nainen pyytää pientä rahallista avusta näihin omiin hankkeisiin, mut jos mies siitä kieltäytyy niin nainen lähtee hyvin äkkiä tyttöporukalla festareille tai laivalle "kuuntelemaan hyvää musiikkia" tai "tutustumaan uusiin ihmisiin" Ei millään pahalla mut haiskahtaa vähän paskapuheelta! Kyllähän nainen voi siinä vaiheessa uskotella ettei siellä mitään tapahtunut ja autossa nätisti nukuttiin. Mies uskoo tämän tottakai, mikäli jos tässä vaiheessa kehtaa epäillä niin mies on taas syyllinen. Vainoharhanen ja mustasukkainen paskiainen.

Tässä vaiheessa voin suositella jo lähtemään kahtomaan kylälle uutta nektaripataa missä voi kauhaansa heiluttaa. Ilman et tarvii kuunnella moista kiukuttelua tai kotkotusta. Mies haluaa naisen kaikkieen ominaisuuksineen eikä mitään helvetin pictonarya tai arvaa kuka? lautapeliä. Sillä ei kukaan mies ole päässy tuolta naisten labyrintistä ehjin nahoin..

Tästä tuli muuten pitkä teksti..siis ihan saatanan pitkä, ei tässä näin pitänyt käydä..Voi perkele!

Mut jatketaan vielä hetki...

Nainen on myös kovin hanakas haukkumaan tai pitämään ystäviäsi vähäarvoisempana. Nainen voi haukkua tai puhua paskaa omista kavereistaan kovaanki ääneen, mut älä vaan mene tähän lankaan. Jos menet sanomaan et on se sun kaveri Mirjami hiukan outo tyyppi tai pidät häntä muuten epämiellyttävänä henkilönä. Olet taas kusessa, sillä nainen kyllä jaksaa muistuttaa siitä et sanoit hänen kaveristaan sitä ja tota.

Nainen on myös toiselle naiselle susi. Tämä täytyy muistaa myös jos haluat tälläsissä ympyröissä liikkua. Ei me miehetkään puhuta paskaa toistemme selän takana. Me voidaan leikkimielisesti vittuilla päin naamaa saunan lauteilla ja paiskata kättä jälkeenpäin sekä juoda kylmät huurteiset sen päälle. En minäkään aina vittuile ystävälleni Matti Mukavalle. Siitä et hän ei ole mukava ja siitä et hänen oikea nimensä ei olekkaan Matti.

Naisille tämä ei vaan missään nimessä käy. Elämässä täytyy olla vähän draamaa mistä voidaanki kirjotella kaikenmaailman Facebook ryhmissä (Jos naisella on lapsia, sillon Äitylit tai Simba-ryhmä on oikea paikka tälle laadukkaalle keskustelulle) Solvataan Kerttua tai sitä Mirjamia joka vittu vaan sotkee ja kiroilee sekä hänen lapsensa järjestää myös saman sotkun leluilla kirjahyllyn luona. Olohuone näyttää aivan rikospaikalta tämän jälkeen vain CSI: Miamin Horatio puuttuu paikalta.

Puhutaan ystävästä joka myrkyttää ilmapiirin ja kauhean someriidan jälkeen voidaan kopioida joku runo tai kuvateksti jostain positiivareista tms..Fb:n seinälle. Huoh..mitä tähän voi enää sanoa?

Tämäkin vain sillon jos siltä miehen ainaiselta haukkumiselta kerkeää. Kaikki tekemisesi leviävät kyllä kulovalkean lailla, mut auta armias jos teet jotain hyvää, ostat ruusuja tai muuta tilpetööriä niin mitäpä veikkaatte onko sillon tieto levinny eteenpäin?. Ei ole ei.

Miehet pääasiassa tekstaavat toisilleen kysyäkseen kaljalle tai sinkkuna ollessaan et onks ollu mitään pillutouhuja? Mun mielestä aika helvetin yksinkertaista. Tarviiko sitä aina selitellä jonninjoutavia kellekkään kuka ei siellä taloudessa elä.

Nainen on myös ehdoton mestari lajissa nimeltään stressaaminen. Tämän touhun kyllä naiset osaa, en tiiä opetetaanko tämäkin "helvetin" tärkeä taito jossain virkkuu tunnilla, viimeistään varmaan siellä naisten ryhmissä. Naiselle on myös hyvin tärkeä kertoa tästä stressaamisesta jo monta kuukautta etukäteen, tällöin mies toteaa kylmänviileästi et toosaa ei heru nyt varmasti viikkokausiin. Nyt on vain kestettävä tai lähdettävä menemään. Tätä stressin tilannetta täytyy tuoda jatkuvasti esille, näin nainen pönkittää huonoa oloaan ja asettaa miehen testiin. Jos miestä ei kiinnosta tai yrittää kaikkensa auttaakseen naista, niin nainen loukkaantuu jostain kumman syystä taas. "Et oo huomioinu mua ollenkaan ja pidät mua vaan taloudenhoitajana täällä". Niinpä niin..

Nainen heittäytyy uhriksi. Tämän sietäminen vaatii mieheltä jo helvetin paljon luonnetta tai piparin puutetta. Jos tyyli ei muutu niin lyyli haluaa erota. Nykypäivänä nainen ei tee tätä kasvotusten, vaan hoitaa tilanteen tyylikkäästi whatsappissa. Nainen hoitaa tilanteen sillälailla missä kuvittelee olevansa hyvä, eli puhelinta räplätessä. Tässä lajissa nainen on hyvä, mikään ei käy nopeammin ku vihainen nainen joka kirjoittaa viestiä. Edes moni mies ei kerkeä tulemaan siinä ajassa ku nainen korvat savuten antaa palautetta.

Tässä vaiheessa nainen unohtaa omat virheensä täysin ja keskittyy miehen ongelmiin. Kun nykyistä tilannetta hoidetaan pois alta niin nainen muistaa siinä hetkessä "varasuunnitelman" eli kaikki edelliskesän säädöt, välimeren risteilyllä hyttiin eksyneen Alberton ja tarvittaessa myös eksänsä puh.numeron jottei naiselle tulisi tilannetta et hän joutuisi olemaan aivan yksin. Sillä eihän nainen voi näyttää olevansa heikko ja yksin. Hänen on päästävä näyttämään olevansa tilanteen rouva. Sen jälkeen Instagram on täynnä niitä mietelauseita tai muuta romanttista eropaskaa. "Jos et kestä minua tälläisenä, niin et ole ansainnu minua" Just joo, pidä vittu messuhallis. Mieshän ei tollasta paskaa sulata..

Mut ei me miehetkään olla aina niitä helpoimpia kenen kanssa olla, mut me ollaankin vaan miehiä. Ehkä siks naiset näkeekin meissä jotain..ku me ollaan loppujen ihan yksinkertaisia siinä missä muutkin. Välillä vaan täytynee ymmärtää et me tykätään pitää asiat yksinkertaisena ja helppoina..Eikä meiän ajatuksen kulkuun tarvii käyttöopasta edelleenkään..Kiitos ja anteeksi!

Huh, tulipahan taas kirjoitettua..
Tärkeä tiedote loppuun.

Blogissa ei vahingoitettu mielensäpahoittajia vaan tarinat ovat mitä ovat..Osa pitää paikkansa ja osa taas ei.

Kadonneen hymyn metsästys.

Luku 13. Kadonneen hymyn metsästys


Joo, kuten saatoin mainita etukäteen niin tää tulee olemaan varmasti se rankin ja syvällisin kirjotus mitä tuun koskaan kirjoittamaan. Ensimmäisen, ainoan ja viimeisen kerran tulen kirjottamaan seuraavaa joten koittakaa pysyä perässä.

Kaikki sai alkunsa tammikuussa, ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa luulin olevani onnellinen. Olin viime syksynä tavannut naisen joka pisti pelkällä olemuksellaan ja olemassaolollaan mun pään sekaisin rakkauden tunteesta. Olin suorastaan sairaan ihastunut häneen (Sovitaan tässä tapauksessa et koodinimi on Elisa, kyllä suurin osa ystävistä ja kavereista jotka on ollu mun elämässä tietää hänen oikean nimensä mut ihan suojana tämä koodinimi) 

Elisa oli kaikkea muuta mitä mulla oli koskaan aikasemmin ollu. En osannu kuvitella pienessä mielessäkään, et koskaan voisin tai saanen elää tällaisen naisen kanssa mitä hän oli minulle. Noh, syksy meni meillä hienosti. Kaikki oli niin saatanan ihanaa, herkkää, lämmintä ja siirappista."Kyllä te tiedätte ketkä ootte rakastunu palavasti johonkin toiseen ihmiseen". Se oli pelkkää kuherruskuukautta koko syksy. Talvella päätettiin et muutan hänen luokseen asumaan koska mulla loppu työt jyväskylästä. Noh, pikkuhiljaa alettiin oppimaan toisiamme enemmän.

Siinä vaiheessa ongelmia alko syntymään ilman kätilöä. Noh, itteni tuntien näistä ongelmista ei voinut missään nimessä puhua ja saatika kertoa kellekkään vaan kaikki tuska sisälläni piti peittää jollain ihmeen kaupalla. Esitin aina että minulla oli kaikki hyvin, ei ongelmia, ei tuskia..jatketaan tästä leuka pystyssä. Olen kuitenkin mies ja mieshän ei tunnetusti puhu tunteistaan. Meillä meni hemmetin pitkään ennenku riideltiin ekan kerran..Valitettavasti en muista aihetta, kertoisin kyllä muuten. Omantunnon tuskien ja pahan olon kanssa painiessa käytökseni muuttui. Pikkuhiljaa otteeni lipui hänestä. Riitoja tuli enemmän ja enemmän. Ihme sinänsä et aina jostain kumman syystä aina jaksettiin yrittää uudestaan ja saatiin homma taas raiteille.

Elisa alkoi voimaan myös pahoin, hän paini omien ongelmien kanssa. Itsehän en tätä huomannu ja enkä tainu koskaan edes kysyä sillä olin aivan liian keskittyny itteeni ja omiin ongelmiin joten en pystynyt auttamaan vaikka hän monta kertaa sanoi asiasta.

Noh, kevään tullessa elämä alkoi olemaan vuoristorataa, välillä meni hyvin ja sit taas tosi huonosti. Koitettiin pelastaa tilannetta kaikin keinoin, mutta siinäkään vaiheessa ei tullut pieneen mieleekään et pitäiskö näistä omista ongelmista puhua jollekkin. Selitin kyllä Elisalle voivani töissä huonosti et tuntuu turhauttavalta tehdä töitä niillä aamu-iltavuoroilla ja palkkakin oli mitä oli. Edelleen tässä vaiheessa olin keskittynyt itteeni etten huomannu toisen tuskaa ollenkaan. Aloin tekemään huonoja ratkaisuja vielä huonojen päätöksien perään. Alkutaival lopulle tulikin sit siinä vaiheessa ku sain kirjeitä menneisyydestäni. Asioista jotka luulin hoitaneeni kerralla kuntoon. Noh, nämä laittoivat taloutemme vielä tiukemmalle mitä se oli ennestään. Hampaita kiristellen siedettiin toisiamme vielä hetken ennenku kesäkuussa ei ollut mitään tehtävissä. 
Suhde oli vietävä ladon taakse odottamaan sitä viimeistä luotia. 

Tottakai me välitettiin toisistamme ja rakastettiin mut mitään ei ollu enää tehtävissä, turha kiduttaa toista jos ei voi olla onnellisia yhdessä. Tottakai sitä suri hetken ku joutui luopumaan sellaisesta mitä oli rakastanut, ero sinänsä oli odotettavissa eikä siinä ollut loppupelissä sen kummempaa draamaa. Sain Elisalta luvan asua vielä hänen luonaan kunnes saan oman asunnon jne. Noh, se loppuaika menikin sit hyvin vaihtelevasti. Tuntu et sai hetken hengittää vaikka tilanne oli mikä oli. Siinä vaihteessa meillä oli omat menot ja eikä enää hirveesti pyöritty yhdessä missään. Ehkä se olisikin ollut outoa, siinä vaiheessa esittää yhdessä onnellista paria ku sitä ei oltu. Päätin loppuvaiheessa etten halua lähteä seikkailemaan vieraisiin vaikka mahdollisuus olisi ollut, valitettavasti hän ei nähnyt asiaa samanlailla kuten minä. Mut siitäkin kuulin häneltä jälkeenpäin, mut hän pyytänyt siitä anteeksi ja ymmärsi satuttaneensa mua sillon joten mun ei tarvii tässä kertoa sen enempää. 

Viimeset päivät menikin täydessä sumussa, en muista jälkeenpäin mitään ja tulihan siinä tuskassa sanottua sellaisia asioita joita voisin tähän kirjottaa mut ne pitäisi sensuroida. Noh, lähtölaskennan aiheutin itse omilla teoillani josta en taaskaan puhunu etukäteen mitään, jos oisin asiasta sanonu/kysyny etukäteen niin mun ei olisi tarvinu nukkua seuraavaa yötä autossa ja siitä seuraavaa kahta viikkoa hotellissa. Silloin ku nukuin autossa yön, niin tajusin et tarviin ammattilaisen apua, ei tämä voi tällein jatkua et tuhoan ympäriltäni kaiken. Tuntuu et olin jatkuvasti uhattuna vaarasta jonka olemassaoloa en edes osannu aavistaa. Tästäkään tilanteesta ei voinut edelleenkään puhua kellekkään, vaan piti esittää et kaikki on hyvin vaikka todellisuudessa olin kuori entisestä itsestäni. 

En ymmärrä miksi olin vaiti, sillä voin todella pahoin ja kaikki ympärillä menetti kiinnostuksen. Noh, seuraava viikko alkoi hotellin pienessä kopissa. Olin loukussa vieraassa kaupungissa lähinnä töitten takia, jos sitäkään ei ois ollu niin olisin varmaan jo muuttanut takas Jyväskylään. Olin lähellä hajota totaallisesti. Itkin, itkin ja mielessä pyöri lähinnä itsetuhoiset ajatukset et oliko se elämä loppupelissä sittenkään sellasta mitä halusin elää, vai halusinko antaa itselleni vielä yhden mahdollisuuden. 

Päätin kuitenkin sit tarttua itteäni niskasta kiinni ja mennä puhumaan ongelmista muualle. 

Ääni väristen soitin ja varasin aikaa työterveyteen josta sain sitten ajan psykiatrille. Menin istumaan vastaanottohuoneen sohvan reunalle..

Jännitti aivan sairaasti ja ajatus siitä et puhun omista ongelmista täysin tuntemattomalle henkilölle vierasti. Noh, hengitin syvään muutamaan otteeseen ja annoin kaiken tulla. Kerroin aivan kaiken alusta alkaen. 

Siitä miten mua oli kiusattu/haukuttu Happeen junnuissa (siis jos joku ei tiedä niin Happee on Jyväskyläinen Salibandyseura) koska kukaan ei tuntenu mua entuudestään. Kukaan ei halunnu ees tutustua, heidän mielestä oli vain helpompi kiusata ja väheksyä mun olemassaolo. 

Kerroin myös hirvikolarista, josta selvisin ku ihmeen kaupalla edelleen nähden painajaisunia siitä tilanteesta. Eihän sillon sitä tilannetta kerenny käsittelemään ku luonne ei antanu periksi ja töihin oli mentävä seuraavana päivänä. 

Puhuin myös siitä että minulta on riistetty yhen lapsen isyys, vain sen takia et oisin halunnu isyystestin tehdä. Samalla saaden varmistuksen et minulla on todellakin poika. Noh, sitä tilannetta ei koskaan suotu. Sain pitää häntä sentään sylissä..Vaihtaa vaipat, juottaa korvikemaitoa ja pitää lähelläni ihoa vasten. Se tunne oli jotain aivan käsittämätöntä, se oli niin henkeä salpaava kokemus nähdä lapsi jolla oli yhtä pyöreät posket ku itelläni oli vaahtosammuttimen kokosena. Nähdä hänen suuret silmät tuijottaen et kuka tuo heppu oikein on joka tuijottaa minua. Se tunne ku pieni lapsi nukkuu ja tuhisee sylissäsi..sekin tilanne tuli niin nopeasti ettei sitä kerenny sillon koskaan ajattelemaan saatika ymmärtämään sisäisesti. Eteenpäin oli mentävä ei silloin voinu jäädä paikalleen pohtimaan. 

Muistan vain itkeneeni sohvan reunalla ku kerroin ex-tyttöystäväni odottaneen kaksosia, olimme silloin molemmat hyvin innoissaan ja odotimme tulee innolla mut kaikki ei menny niinku elokuvissa..Tuli keskenmeno..Tiuhti ja Viuhti olivat poissa. Silloin maailma näytti taas julmuutensa, muistan sillonki vaan itkeneeni kaikki nesteeni minusta ulos. Noh, se oli sen verran pysäyttävä hetki jolloin hain sairaslomaa. Koskaan aikasemmin en ollu hakenu saikkua henkisen tasapainon vuoksi. Muutenkin olin sairaslomalla todella harvoin ja ainoastaan sillon ku olin kipeänä etten pysyny suurinpiirtein pystyssä. 
En ollut koskaan aikasemmin päässy puhumaan ja avautumaan tässä kaikesta. 

Kerroin kyllä Elisalle osan näistä tarinoista ja hän ymmärsi silloin et miten rikki olin, olisi pitänyt puhua useammin ja enemmän. Koska eihän kukaan voi tietää toisen tuskaa ja menneisyyttä ellei siitä itse puhu. Toisaalta olen tyytyväinen et putosin pohjalle sillon ku emme asuneet yhdessä enää, sillä hänellä oli muitakin stressin aiheita sillä hetkellä, niin saatika siihen soppaan vielä yks Tomppa joka ei ollut enää sama Tomppa ku aikaisemmin.. 

Niin tuskin hänkään olisi sitä kestäny, vielä huolehtia minusta oman lapsensa lisäksi. Enkä olisi itse halunnu olla mikään ylimääräinen rasite tai nilkkapaino toisen elämässä. Enkä minä pyytänyt häneltä apua, vaikka niin toivoinkin. Itse itseni olin saattanut tähän pisteeseen joten yksin minun oli sieltä selvittävä. 

Hän tietää miten pahoillaan olen siitä et tuotin hänelle pettymyksen niin lupaavan alun jälkeen. Enkä kadu mitään, mitä olen hänen kanssaan tehnyt ja puhunut. Ehkä meitä ei oltukkaan tarkoitettu yhteen, mut ei se ole mikään syy et miksi minun pitäisi olla hänelle mitenkään vihainen tai katkera kaikesta menneestä. Me molemmat tehtiin virheitä toisiamme kohtaan vaikka niin ei ollut tarkoitus. 

Hän opetti minulle paljon ja arvostanki häntä vieläkin ihmisenä mitä hän oli minulle kaikesta huolimatta. Joo, yhteen emme hänen kanssa palaa, se on selvää jos joku mut ei se ole syy miksi tuntisin vihaa häntä kohtaan. Oon loppupelissä muutenkin aika helposti anteeksiantava tyyppi, en jaksa vihata varsinkaan olen saanut anteeksipyynnön niistä teoista mitä hän teki mua kohtaan, samanlailla kuten minä pyysin häneltä.

Niinhän sitä sanotaan et anteeksiantaminen toiselle on rakkauden viimeinen muoto. Olkoon se sit niin. Meille vaan kävi niin miten kävi. En muistele pahalla. Edelleen hän on mulle se sama mahtava henkilö joka oli silloinkin mut enää meiän ei tarvii tiskata toistemme arabian teemalautasia.

Mut takaisin sohvalle istumaan ja vuodattamaan itteäni. Kuten sanottua mulla oli aika paljon asioita joita en koskaan kerenny miettimään, tai saatika ottamaan taukoa arjesta ja pohtia näitä elämäntapahtumia. Aina oli pakottava tarve vaan edetä omassa elämässä sitä vauhtia et toivottavasti kaikki vaan unohtuisi ja eikä kukaan enää niihin palaisi, mut huonosti kävi. 

Kaikki menneisyys tuli sellaisella voimalla päänsisälle et ne makso mulle hyvän parisuhteen, elämästä nauttimisen ilon ja hyvän työpaikan. Noh, jälkikäteen vois jossitella et miks et puhunu ongelmista sillon ku niitä oli? Niinpä. Kunpa oisinkin mut tulipahan opittua aika kovalla tavalla et minkä taakseen jättää sen eestään löytää. Mut otin opikseni et jos tästä lähtien ongelmia tulee niin täytyy puhua ja selvittää ne heti ettei vedä asiaan syyttömiä mukaansa ja kaikenlisäksi satuttaa heitäkin siinä sivussa. Kyllä sen miehenkin kannattaa välillä puhua omasta tilastaan. Vaikeeta se oli mut nykyään huomattavasti helpompi hengittää.. 

Mutta kaikesta tästä huolimatta voin ihan hyvin nykyään ja pikkuhiljaa elämä jaksaa taas hymyillä sekä se et tosissaan aurinko voi paistaa halutessaa..Ei saatana! Just huomasin et perjantaina alkaa Vain elämää! Ei perkele!..Missä se rasvattu köysi olikaan? 

Ihmetellen: Ex-Masentunu ja nykyään ihan hyvinvoiva Kinkku Tombba.