Olen ollut elämäni aikana ties minkälaisissa parisuhteissa, kaikissa niissä olen kyllä rakastanu ja eikä ole ollu tarvetta koskaan pettää toista, sillä omaan toistaiseksi vielä selkärangan ja omana kokemuksena sanotaanko, et mua on petetty parissakin suhteessa, joten tiedän miltä se tuntuu. Olenko katkera niistä? En! Sillä minä en ole niitä valintoja tehnyt eikä kukaan vahingossa liukastu sängyyn toisen kanssa. Tietääkseni. Kaikkihan on tietysti mahdollista, kuten sukupuolitaudin saaminen parisuhteessa. Kyllähän siinä saattaa herätä pieniä kysymyksiä ilmaan.
Tiedän ettei kaikki naiset ole samanlaisia, joten en minä ole menettänyt toivoani sen suhteen. Naiset ovat ihania vaikka välillä en ymmärtäisi puoliakaan mitä he tahtovat selittää tai mitä heidän päässä liikkuu. Naiset vaan ovat sellaisia. Joidenkin kanssa se arki onnistuu ja välillä taas ei. Mut onko se syy vihata ja kiukutella eron jälkeen toiselle. Ei mun mielestä.
Nyt tietysti voin sanoa et voi ne miehetkin olla yhtälailla ailahtelevia. Välillä tekee mieli piparia ja välillä ei.
Olen ollut suhteissa missä väärän salaatin ostaminen jääkaappiin on aiheuttanut helvetinmoisen riidan. Sillä 6kk. ajan jäävuori salaattia syöneenä väkisinkin alkaa tekemään mieli kiinankaalia, mut sehän todella väärin. On riidelty siitä et miksi keksit, suklaat ja karkit pitää piilottaa kaapin perukoille. Minkä takia ylipäätään näitä ostetaan jos ne pitää jemmata sillein et yrität vieraille tarjota kahvin kanssa jotain makeaa, mut joudut toteamaan et sori jos tarjoilu on tätä sillä tyttöystävä on piilottanu näköjään kaikki herkut. Kerran oon saanu aikaiseksi riidan (Jälleen..) ku kävin grillillä syömässä työpäivän jälkeen omilla rahoillani ja kuitti lihapiirakasta oli jääny keittiön pöydälle silloisen tyttöystävän nähtäväksi. Voi Jeesus mikä meteli siitä nousikaan. Vieläkin on korvat punaisena siitä. Sekin raha olisi ilmeisesti pitäny käyttää (Korjaan. Antaa) johonkin ripsihuoltoon. Tai muuhun ylimääräiseen kotkotukseen. Varsinkin huonon rahatilanteen sattuessa voitte veikata et kumpi luopu ylimääräsistä menoista. Aivan. Ihan oikein meni!
Oon ollu suhteissa missä minua on yritetty muuttaa ihmisenä siten, etten saisi tehdä mitään mitä oon aina tehnyt. En saanut syödä mitään herkkuja mitä oon aina syöny koska hänen mielestään se on väärin, sillä hänen pian alkaa tekemään myös mieli ja dietti menee vituilleen ku itsekuri toisella on pyöreä nolla. Eihän sen toisen tarvii lopettaa elämästä nauttimista tai herkuttelua sen takia ku toinen on dietillä. Joo, en minäkään koskaan vittuilu mielessä tilannu pitsaa ja mässäily sitä nenän edessä kuola valuen sekä juustot poskilla kuten Christy Mackillä niissä elokuvissa. Oikeastaan kerran oisin halunnu tilata pitsaa, mut se kiellettiin täysin sillä ku olin miesflunssassa jolloin kuuma mehu piti lämmittää mikrossa ite, mut kun tilanne oli toisinpäin niin millon piti olla peittoa ja tyynyä pöyhimässä sekä lämpöpeittoa laittamassa päälle ja pois päältä. Taisin lukea vielä iltasadun, pussata poskelle ja mennä sohvalle nukkumaan.
Olen saanut riidan aikaiseksi ku ei mennytkään kuntosalille yhdessä, pikkasen hankalaa kieltämättä jos olen samaan aikaan töissä ku toinen huhkii salilla. Tottakai tämä on miehen vika, mitäs vittu on menny töitä tekemään ku pitäisi olla vaimokkeen kanssa yhtaikaa salilla kuntoilemassa jotta saadaan sitä yhteistä tekemistä. Sillä sehän on niin ihanaa. Vai pitäiskö töissäki sanoa et nyt ei pysty tekemään ruokaa tai myymään mitään, sillä vaimoke käski tulla ny salille kuntoilemaan. Samalla olisin varmaan voinu pudottaa pallini johonkin, sillä eihän omia mielipiteitä tarvittu tai edes kuunneltu niitä. Ai niitä hetkiä milloin olikin oikeassa, mut siitä ei saanu vittuilla, koska siitä olisi tullu paha mieli ja sohva olisi jälleen kutsunut tätäkin rakkauden ammattilaista viikoksi. Kuten esimerkiksi auton peruuttaminen lumipenkkaan niin et roiskeläppä jää lumihangelle makaamaan.
Suhteissa joissa en saanut olla oma itseni, vaan minun piti muuttua tyttöystävän mieleiseksi. Aina olisi pitäny olla siivousrätti tai soppakauha kädessä. Sillä kuka mies pärjää oikeasti kontrollifriikin kanssa, no ehkä lapanen, mut tunnetusti en sitä ole koskaan ollut. Sillä eikö parisuhteessa pitäisi hyväksyä toinen sellasenaan ku on. Ainakin mun mielestä, tai mistäs mä sen voisin tietää ku en oo lukenu Cosmopolitania tai Me Naisia. Luen yleensä Seiskaa, Aku ankkaa tai pornolehtiä. Niissä lehdissä on sen sentään jotain juonta ja sisältöä.
Ollu suhteessa jossa sain ämpärillisen paskaa niskaan ku en antanutkaan/lahjoittanut rahaa jotta toinen saisi itelleen silikonitissit. Noh, jos oisin antanut rahaa, niin olisiko mun eron jälkeen pitäny kaivurilla kaivaa se tissiraha pois toisen rinnoista. Vai olisinko kylillä kehunu et oon muuten maksanu ton tisseistä osan. Ehkä mä olenkin outo ku mietin et mihin rahaani käytän. Välillä tekisi mieli vaan karjua et "I push my fingers into my eyeeeeeesssss.." 😂😂😂
Eräässä suhteessa tajusin seurustelevani narsistin kanssa. Se oli jokapäivästä henkistä pahoinpitelyä. Mikään ei ikinä ollut hyvin ja yleensä kaikki ajautui minun syyksi, vaikka teoriassa se oli täysin mahdotonta. Stressi koulusta/töistä/arjesta oli minun syytäni, eron jälkeen juteltuani kysellen et miten on menny koulussa/töissä/arjessa niin sekin oli mun vika koska olin kehdannu kysyä moista. Typerä mies ku olin.
Vaikka sitä suhteessa yritti tehä kaikkensa et toinen voisi paremmin niin sekään ei riittänyt. Aina joku oli vituillaan. Ostin välillä kukkia, suklaata ja hemmottelin sen minkä pystyin mut ei. Aina olin tehny jotain väärin mikä sai minut itseni muuttumaan vielä huonompaa suuntaan, ja se että muutui ainaisesta kiukuttelusta huonommaksi niin sehän oli tietysti minun vikani myös. Kuinkas muutenkaan. En osannu lähteä suhteesta pois, sillä kuitenkin rakastin toista, mut se oli lopussa niin vaikeaa et se oli lähes mahdotonta pitää omaa mielenterveyttä vakaana. Välillä kavereitten tai vanhempien kanssa ollessa toivoin heidän olevan pitempään kylässä, sillä oven suljettua tiesin sen taas et kohta löytyy varmasti syy riitelylle.
Ymmärrän et ihmiset voi olla ailahtelevia, mut kyllä ny joku raja on aina olemassa. Sillä ethän sä ny pääse pankinryöstämisestä tai muustakaan rikoksesta vapaaksi toteamalla et "Sori, ku oon normaalia ailahtelevampi ku normaalit ihmiset" Tai mistä minä tiiän.
Eräänä päivänä vihataan niin paljon et siitä kuulee koko lääni, mut muutaman päivän päästä voidaanki lähetellä itsestään alastonkuvia huomion kerjäämisestä varten. Siitä muutaman päivän päästä taas kiukuttelu jatkuu, kunnes taas lähetellään kuvia itsestään paljastavia kuvia, tekosyynä et on ollu vähän tylsää enkä tiedä mitä haluan. Niin yritäppä siinä sit pysyä kärryillä ja olla toisen ajatuksissa täysin selvillä. Tosin kehuja kyllä saanu aina sauvan käytöstä ja paksuista sormista. Eli en minä ilmeisesti täysin hyödytön ole ollu, edes narsistin silmissä. Pisteet sille! 😃
Ihmismieli ei vaan tahdo ymmärtää sitä et toinen kerjää (eron jälkeenkin) väkisin huomiota kokoajan piikittelemällä ja loukkaamalla, mut auta armias ku sanot jotain takasin ja käsket toista lopettamaan sekä miettimään asioita toisen näkökulmasta. Niin kyllä sillon suututaan ja tarvittaessa estetään somessa kokonaan koska totuutta ei kestetä tai haluta sitä ymmärtää. Todella aikuismaista käytöstä huh,huh. Mut sit taas viimeistään siinä vaihteessa palataan asiaan ku on tylsää ja ollaan leikkikaveria vailla ku sitä ei mistään muualta saada. Ja onhan se todella kova pala tälläiselle huomata, et sillä on mahdollisesti joku toinen nainen mistä on kiinnostunu, niin silloin narsisti löytää keinonsa tunkea kyntensä taas toisen iholle.
Jos keskusteluissa luetaan tai kuullaan jotain sellaista mitä ei mahdollisesti ymmärrä ilman tavuviivoja. (Toistan ilman Ta-vu-vii-vo-ja) Siitähän suututaan ja esitetään niin vitun loukkaantunutta et siitä suorituksista melkein vois jo Oscar-palkinnon antaa niin loistavasta näyttelijän lahjoista et siinä jää Pretty Womanin Julia Roberts toiseksi. Toisaalta siinä leffassa verrattuna elämään oli paljon yhtäläisyyksiä mikäli joku on se leffan kattonu niin tietää mistä puhun. Tosin ilman onnellista loppua. Ja Richard Geren harmaita hiuksia. Sillä minkäs ihminen omalle luonteelle voi, Jos on aina pettäny niin se tapahtuu kyllä toisen, kolmannen, neljännen jne.. kerran. Valitettavasti. Oli sit kyseessä lupaukset tai suhteen aikana seikkailu vieraissa.
Eikä se mua koskaan häirinny, sillä mun menneisyydessä on paljon myös juttuja mitä oon tehnyt mistä en mielellään huutele kylillä mut osaan kyllä käyttäytyä toista ihmistä kohtaan kunnioittavasti. Välillä tehnyt virheitä (ja paljon) ja ollu ylilyöntejä, mut aina on ollu selkärankaa pyytää anteeksi teoistani. En mene sieltä mistä aita on matalin. Sillä menen tyylikästi aidan läpi.
Eikä mulla oo kaunaa ketään kohtaan oikeastaan sen enempää. Oon oikeastaan aina vaan halunnu sen toisen tietävän et ei tässäkään kumpikaan oo tehny oikein mut onko se syy kiukutella jälkeenpäin, ettei se yhteiselo toiminutkaan vaikka siltä on alussa tuntunu. Korkeintaan hyvin pettynyt toiseen sillä hetkellä joka häviää ajan kanssa. Ei mun tarvii toivoa mitään pahaa, sillä oon kuitenkin aika ymmärtäväinen. Sitä saa mitä tilaa ja turha siitä on suuttua jos sitä on kerjänny jo pitemmän aikaa. Koskaan ei pidä sanoa ei, mut paljon pitää tapahtua ennenkun olen valmis kohtaamaan menneisyyden taas uudestaan. Ehkä ajallaan asiat korjaantuu jollainlailla, sillä välillä pitää vaan suuttua oikeasti et toinen sen ymmärtää et nyt on menty liian pitkälle ja näin ei voi jatkua. Tervetullut on aina, kunhan osaa oikeasti olla iloinen toisen puolesta ilman mitään katkeruutta toista kohtaan. Se oli valitettavasti läpi näkyvää.
Kuten on se varmaan kaikissa parisuhteissa se alku on ollu helvetin ihanaa ja niin vaaleenpunasta et melkein saa jo sokerihumalan aikaiseksi. Sitä se luonto teettää. Aina oon ollu hyvä puhumaan tunteista mut onhan se mahdotonta jakaa arkea sellaisen kanssa joka näkee ainoastaan itsensä täydellisenä omassa pienessä narsistisessa maailmassaan. Mut olenko katkera tästä?
En edelleenkään. Sillä jokaisessa suhteessa on hyvätkin puolensa jotka näkee ehkä kuukausien tai vasta vuosien päästä. Sillä jokainen elää elämäänsä omalla tyylillä, ei toista voi muuttaa eikä pakottaa omannäköisemmäksi uhkailemalla tai kiukuttelemalla..
Joten terveiset sinne missä ikinä sit oletkaan.. Ei muistella pahalla vaan täysin rehellisesti. Hyvät muistot ei vaan riittäny kaatamaan niitä huonompia. Ja ystävyys/kaveruus ei tuu valitettavasti toimimaan jos vähän väliä kaivellaan menneitä, levitellään suolaa haavoihin ja olemalla vittumaisia perkeleitä toisia kohtaan..Sillä ei sitä ainaisesta negatiivisuutta jaksa, ja jos sitä ei ymmärretä et toinen tahtoo vaan auttaa, olla tukena ja olla ystävällinen kaikesta mennestä huolimatta. Niin minkäs mä sille voin? Ehkä parempi olla siinä vaiheessa ilman, sillä minkäs sille toisen katkeruudelle voi jos ei pysty jatka elämää miettimättä menneitä..
Taas tää meni kauheen vakavaksi..Hups! 😂
KT
